Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Historia

 

Koivuniemen tilalla on aina harjoitettu maa- ja metsätaloutta sekä pidetty karjaa. Tilalla on omaa peltoa noin 24 hehtaaria ja metsäalaa noin 28 hehtaaria. Lisäksi peltoja on vuokrattu muualta viljelytarkoitukseen. Yhteensä peltoa on viljelyksessä reilut 50 hehtaaria.

 

Tilan laidunmailta löytyy useita arvokkaita perinnebiotooppeja, metsä ja rantalaidunten muodossa.

 

Koivuniemen tila on ollut Naukkarisen suvulla vuodesta 1919, kun Vilhelm Naukkarinen osti tilan itselleen.

 

Hänen poikansa Ano Naukkarinen pyöritti tilaa vuosina 1914-1978 aina kuolemaansa asti, jonka jälkeen Antti Naukkarinen lunasti tilan itselleen vuonna 1979.

 

Viimeisin sukupolvenvaihdos tilalla on tehty vasta vuonna 2014, jolloin Tommista tuli tilan neljäs isäntä.

 

Nuoremmat yrittäjät ovat kuitenkin olleet tilan toiminnassa jo mukana vuodesta 2008 lähtien jolloin tilaa pyöritettiin maatalousyhtymänä yhdessä.

 

Uusi päärakennus tilalle valmistui 2012.

 

2015 syksyllä tuotantosuunta vaihtui maidontuotannosta, emolehmätilaksi ja tilalle saapui muitakin eläimiä lisää.

 

Tänä päivänä tilalla viljellään nurmea, ohraa, kauraa, kuminaa ja rapsia.